Tiedän, olen laiska. Mutta kun nykyään oikeasti opiskelen kokiksi parhaan mukaan. Paras ei vain aina ole parasta mahdollista. Sanon vain sen verran, että en yhtään ihmettele, miksi tässä maassa on niin paljon niin huonoja ravintoloita. Kun opiskelijoita ei karsita millään tavalla, tulos on tämä.

Koska olen (edelleen) vain köyhä opiskelija, senttiä pitää koittaa venyttää. Ruoan arvolisäveron alennus kun ei ole varsinaisesti tuonut vielä rahaa pankkitililleni. Jos sellainen hetki vielä joskus kuitenkin koittaa, lupaan liittyä kokoomusnuoriin.

Äsken keittäessäni itselleni teetä totesin hunajan olevan lopussa. Siispä:


Luin viime viikolla Anthony Bourdainin Kitchen Confidentalin. Tai suomennoshan se oli, eli Mestarikokin tunnustuksia.

"Uuu! Se luki kovan jätkän kirjan, on varmaan itsekin kova jätkä."

Niinpä. Vaikka olen vielä aivan täydellinen noviisi, voin sanoa, että kokeiksi opiskelevat ovat lusmuavia, toisiaan pakaroille liinoilla lätkiviä pikkunilviäisiä, joita kiinnostaa jotkin aivat muut kuin ruoanlaittoon tarkoitetut yrtit ja sienet. Enkä todella puhu itsestäni.

Toisinaan tekee mieli valittaa.

Virallinen valitus

Jos pitäisi valita yksi asia, mikä tässä maassa turhauttaa eniten, se olisi heti liian pitkän ja pimeän talven, pullamössösukupolven, korruptiolla toimivan politiikan, töykeiden lasten, nuorten ja vanhusten sekä kaiken muun huonon jälkeen BYROKRATIA. Vaikka itse en ilmaisusta juuri pidä, byrokratia vit#@taa. Nuo merkit tuli tuohon vahingossa, piti kirjoittaa, että byrokratia vituttaa.

Olen tilanteessa, jossa olen käynyt jo lukion ja jonkin matkaa korkeakouluasteen opiskeluja, ennen kuin tajusin, että haluan oikeasti työskennellä kokin ammatissa. Siinä vaiheessa heittää suuri tuntematon, etupäässä työvoimatoimisto ja opetushallitus, kapuloita rattaisiin. Tai tämä on ainakin minun tulkintani. Joka tapauksessa tärkeintä on, että jotakuta tässä huijataan.

Halusin suorittaa ravintolakokin tutkinnon aikouskoulutuksen puolella, jolloin minulle sanottiin, että turha toivo päästä sinne opiskelemaan, koska en ole pitkäaikaistyötön. Syrjäytyneet siis ensin, ei sillä niin väliä, jos siinä samalla syrjäyttää semmoisen, joilla ei vielä mene niin huonosti. Oppisopimuskouluksen puolella Tampereella ei kuulemma saanut opiskeltua ravintolakokiksi. Suurtalouskokiksi olisi sen sijaan voinut opiskella kummalla tavalla tahansa. Mutta kun en minä sitä pyytänyt. Ammattikorkean puolella pääpaino on yrityselämässä. Minua kiinnostaa puolestaan ammatin käytännöt.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis toisen asteen koulutus, jonne hainkin opetushallituksen pykälöiden mukaan laittomasti. Koululla on kuitenkin viime kädessä sanottavansa siihen, ja pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan. Ja nyt, taas tuntemattoman, "päällikön" täytyy punnita, saanko jatkaa opiskeluja, koska ylioppilaana olen vienyt peruskoulupohjaisen potentiaalisen opiskelijan paikan. Olen kuitenkin luottavaisin mielin.

Olen nuori, kohta 22-vuotias, tiedän mitä haluan tehdä ammatikseni, ja tässä vaiheessa sitä ei saisi enää tehdä. En juurikaan ihmettele, miten joku vähemmän tarmokas syrjäytyy jo ennen alkua. Tätä vauhtia olen vielä vanhanakin nuori vihainen mies.

Paneer ja lusikallinen ricottaa

Tein eilen intialaistyyppistä tuorejuustoa paneeria, jota käytetään Intiassa matkaaman tätini mukaan siten, että valmis juusto muotoillaan pinaatin kera palloiksi, jotka sitten paistetaan. Tämänkertainen juuston tein marinoitavaksi valkosipulin ja chilin kera.

Aineksina oli lähimmästä Siwasta haettu maito sekä sitruunan puutteessa oleva sitruunamehu suoraan purkista. Käytössäni oli vain kolmen litran kattila, mutta tämä kannattaa tehdä suuremmissa erissä, jos vain mahdollista. Samalla vaivalla kun saa suuremmankin annoksen.

Maito lämmitetään miedolla lämmöllä, ja maitoon lisätään sitruunamehua, joka juoksettaa maidon. Tälle määrälle maitoa riittää noin yhden sitruunan mehu, mikä on vähän hankalampaa arvioida, kun käytössä on kovin muovinen sitruuna. Se oli varmasti syy siihen, miksi lopputulos ei ollut paras mahdollinen. Eli kannatetaan tässäkin vain kaikkea mahdollisimman luonnonmukaista.


Sitruunanmehua lisätään lämmittämisen aikana, jolloin maidosta erottuu massa ja hera, joka on vihertävää. Heran voi kaataa pois, jos sitä ei tarvitse, mutta tällä kertaa säästin sen (täydelliseti epäonnistunutta) ricottaa varten.


Massa suodatetaan kaksinkertaisesti taitetun harson läpi. Kunhan massa vähän jäähtyy, siitä puristetaan ylimääräinen neste pois, ja juusto muotoillaan. Kun juusto on muotoiltu, se otetaan pois harsosta ja pistetään jääkaappiin painon alle luovuttamaan loputkin nesteestään.

Tästä ei kannata ottaa esimerkkiä. Juustosta tuli epämuodostunut.


Annoin jäljellejääneen heran seistä huoneenlämmössä reilu puolivuorokautta happojen kehittymiseksi. Olen ymmärtänyt, että kun juuston juoksuttaa sitruunalla tai viinietikalla, sen happoisuus pitäisi riittää helposti ricotan tekoon. Yritykseni ricotan teosta taisi kaatua siihen, että juoksutin maitoa ensimmäisella kerralla liikaa, jolloin heraan ei enää jäänyt tarpeeksi proteiinia, josta ricotta muodostuisi.

Ricotta tarkoittaa italiaksi uudelleen keitettyä. Omasta erästäni tuli vajaa ruokalusikallinen ricottaa, mutta voin vakuttaa, että vaikka makuelämys jäi aika vaisuksi, kokemuksen kannalta ricotta oli täyden kympin arvoinen. Kehitys tapahtuu parhaiten yrityksen ja erheen kautta.

Parsakeitto

Kevät on kaiken muun ohella aikaa, jolloin parsaa saa syödä muutenkin kuin purkista poimittuna. Menussamme on ollut pariloitua parsaa, pekonia ja parsaa, parsaa ja parsakeittoa.

Kyseiseen parsakeittoon tuli 500 gramman puntti parsaa, yksi valkosipulin kynsi, yksi keltasipuli, puoli litraa kanalientä, noin 50 grammaa voita ja noin desi kermaa. Ensimmäiseksi parsasta irrotetaan puumainen osa, mutta tällä kertaa niitä ei heitetä pois, koska niistä saadaan lisää makua kanaliemeen.

Eli ihan ekana keitä parsan kantoja kanaliemessä, kunnes niistä irtoaa makua siihen. Taisin tehdä tätä noin vartin, jolloin parsamainen tuoksu jo tuntui. Leikkasin myös parsan nuput pois koristelua varten. Ne keitetään juuri ennen tarjoilua.

Sulata voi miedolla lämmöllä, ja freesaa sipuleitä ja parsan paloja piein tovi. Väriä tähän ei kuitenkaan kaivata. Freesaamisen jälkeen joukkoon menee siivilöitä kana/parsaliemi, ja keitosta keitetään, kunnes parsat on kypsiä. Sitten tehosekoitin laulamaan.

Kaiken tämän kauneuden jälkeen keitto maustetaan suolalla sekä pippurilla ja nuput heitetään sekaan. Kuva on muuten aika valju, keitto ei ollut aivan yhtä valjua onneksi.

Parsan putsaamiseen kannattaa käyttää aivan erityistä huomiota, ellei halua ratisevia hiven- ja kivennäisaineita.

Eksyin ruokaa tehdessäni taas jännän äärelle. Mitä ruokaan tulee, erittäin moni asia on jännää. Harmi vain, että en nyt juuri mitä jännää tänään pyöri mielessäni. Lupaan, että seuraavallakin kerralla minulla on jotain jännää sanottavaa.

Kahvi

Suomalainen kahvi on yhtä huono karikatyyri oikeasta kahvista kuin lähimmän kiinalaisen ravintolan ruoka oikeasta ruoasta. Maku ja haju ovat haljuja kuin kylmä suihku tai, no, juhlamokka.


Vaalea paahto on kaiken pahan alku ja loppu - se aiheuttaa vatsanpuruja ja maistuu yksinkertaisen huonolta. Suomalaista kahvia ei turhaan naureskella jatketuksi kahviksi esimerkiksi espresson kotimaassa Italiassa.

Kahviriippuvuuteni ei ole enää kovinkaan paha. Joitain vuosia sitten sain viikon päänsäryn lopetettuani kahvinjuonnin seinään. Nykyään juomme paljon cappucinoa, kun espresso ei toiselle puoliskolle maistu. Mutteripannulla saa muuten lähes yhtä hyvää kahvia kuin kalliilla laitteella, vaikka yhtä hohdokasta se ei ole, ja pitää odottaa minuutin pidempään.

Juhlamokkaa ei ole enää pakko juoda, vaikka se onkin usein halvista. Pula-aika loppui jo.

Maun fysiologia

Ilmeisesti johonkin voi luottaa tässä maailmassa, koska telkkarista tulee taas Anthony Bourdain. Vaikka se tulee vain kerran viikossa, ei se haittaa. Moni hyvä asia tulee pienissä määrin, mikä on kovin epikurolaista. Olenkin lukenut viime aikoina gastronomian klassikkoa, Anthelme Brillant-Savarinin Maun fysiologiaa.

Maun Fysiologia on ehkä lämpimin ruoasta koskaan kirjoitettu kirja. Rakkaus ruokaan on niin tukahduttavan parahduttavaa, eikä sieviä, kauniita ja yleviä ylistyssanoja käytetä kertaakaan turhaan. On oivaltavaa lukea gastronomian kehityksestä 1700-luvulta asti, jolloin klassisen ranskalaisen keittotaidon kulmakivet laskettiin. En ole koskaan syönyt tryffeleillä täytettyä kalkkunaa, mutta olen aika varma, että se on hyvää. Nyt en osaa enää muuta kuin kehua vuolassanaisesti, suorastaan ylitsevuotavasti Brillant-Savarinia. Pakahdus.

Kun vertailee ruokailuun suhtautumista 1700-luvun Ranskassa ja nykyajan Suomessa, voi vain huokailla, koska täällä ollaan niin irtaudutta kaikesta siitä maanläheisyydestä, ja ennen kaikkea ruoan arvostamisesta. Kokin ammatti tuntuu olevan kunnioitettavaa tuttavien piirissäni vain siksi, että uskallan tehdä jotain uutta, eikä siksi, että ruokaa itse arvostettaisiin. Se on vain elämän ylläpitämistä.

Asiasta toiseen: tein eilen juustoa, mistä koin jonkinlaista ylpeyttä. Ruoka on toki aika visuaalista, ja pitäähän omista lapsistakin ottaa kuvia, mutta kun kamerassa ei ollut pattereita, niin ensimmäinen juustoni ei ikuistu tuleville sukupolville.

Puutarhan iloja

Kevät on kasvun aikaa myös ikkunalaudallamme, johon ilmestyi tänään ensimmäinen verso. En vain tiedä, mikä yrtti on kyseessä. Harva ilo yltää sille tasolle, kuin miltä kätensä multaan upottaminen tuntuu.

Lapsuudessani kotipihallamme kasvoi kaikkea perunasta vadelmiin, ja jokasyksyinen vadelmajäädyke oli yksi parhaista asioista. On tärkeää, että näkee mistä ruoka on kotoisin. Harvoin se kasvaa muovikääreen sisälle parasta ennen -päiväyksen kanssa. Itse kasvatettu ruoka on myös paljon halvempaa kuin kaupasta ostettu. Eikä edes tarvitse katsoa luomu-merkkiä, kun tietää, mitä on tehnyt.

Vähän sama asia on lihan kanssa - toki sitä syödään, kunhan ei vain nähdä, mistä se on kotoisin. En osaa arvostaa kanalahyökkäyksiä, koska niissä vain aiheutetaan lisää kärsimystä luontokappaleille. Kaikessa on kultainen keskitiensä. Ja ne, jotka sanovat metsästysä miehiseksi kivesten pullisteluksi, ovat harvinaisen väärässä. Se on luonnon kunnossapitämistä ja ruoan hankkimista puhtaimmillaan. Jos ei ole valmis kohtaamaan ruokansa lähtökohtia, ei voi olla valmis syömään. Asioiden kohtaaminen puhtaimmillaan antaa suuremman ilon kuin heti uskoisikaan.

Nyt pistän lisää siemeniä multaan.

Köyhää

Tulevan taloustaantuman kurimuksessa pitää ruveta katsomaan yhä tarkemmin mitä ostaa kun rahakaan ei kasva vielä toistaiseksi puussa. Kaikki tuntuu maksvan paljon. Henki on kuitenkin niin kallis, että jotain pitäisi syödä sen pitimiksi.

Pitkän sentin säästää siinä, kun tekee asioita itse. Ei ole ihme, jos ituhipeillä ei ole korkea ajatuksenlento, koska heidän suosimansa ruoan hinta ei päätä huimaa.

Onneksi köyhäin ruoka on usein erityisen hyvää. Monet parhaista asioista ovat syntyneet, kun on joutu luomaan paljon ja maukasta tyhjästä. Sitä filosofiaa koitan itsekin noudattaa. Sitä paitsi halvat ruhonosat ovat (ainakin kuulemma) muodikkaita. Osso buccoa onkin tullut järsittyä viime aikoina. Sääri on aika jalo osa myös eläimellä.

Köyhää on myös Suomen byrokratia ja koulutuslaitos. Ei pidä ihmetellä akateemisten opiskelijoiden työllistymistä, koska heillä kaikilla ei varsinaisesti ole kaikki muumit laaksossa, tai miten sen asian nyt ilmaista haluaakaan. Ammatilliselle puolellekin on vaikeaa päästä, jos omaa jo jonkin koulutuksen tai koulupaikan. Vähemmästäkin syrjäytyy elämästä ja työelämästä, jos valtio ei tunnu lainkaan tukevan. Kaiken lisäksi eräs Pirkanmaalainen ammattiopisto ei hoida lainkaan viestintäpuoltaan nettiaikana, mikä on erityisen köyhää.

Pitkästä aikaa

Otsikko sen jo sanoi. Kädet ovat olleet joko liian täynnä tekemistä tai liian täynnä ei-mitään, jolloin olen unohtanut koko internetin olemassaolon. Internet on muuten mahtava juttu, paitsi jos puhutaan erään pirkanmaalaisen ammattiopiston sivujen päivittämisestä.

Useimmiten marketissa käydessään saa ihmetellä, eikö Suomessa todella syödä kypsiä hedelmiä. Tuntuu, että monet hedelmät heitetään pois silloin kun ne ovat parhaimmillaan. Itse asiassa kypsimmän ananaksen, jonka olen kaupasta löytänyt, löysin erään saksalaisketjun jäteasiasta, vaikka en tässä suoranaisesti dyykkaykseen kannustakaan. Ei vain ole kivaa, kun esimerkiksi avocadot pitäisi ostaa muutamaa päivää ennen niiden syömistä.

Pistin muuten pari viikkoa jotain erittäin pahaa suuhuni. En vieläkään tiedä, mitä se oikein oli, tai mistä se tuli, mutta helvetin pahaa se oli. Kyseinen ruoka oli jotain Japanin herkkua, mahdollisesti luumua. Haju oli hedelmäinen ja viinainen, maku yksinkertaisesti kuvottava. Ja vaikka pidän kaiken uuden kokeilemisesta sekä kypsistä kasvikunnan tuotteista, nämä mädätetyt hedelmät olivat jo vähän turhan kypsiä.

Perversio

Jokaisella on omat perversionsa. Myös ravinnon suhteen. Minulla sellainen on perinteikäs Dr.Pepper, jota joi mm. Forrest Gump elokuvassa Forrest Gump.

Muistan kuinka isoveljeni joivat näitä vuosia sitten Ruotsissa käytyämme, enkä minä ensin uskaltanut koskeakaan tölkkiin, koska ajattelin, että juoma on pippurista. Uskaltauduin maistamaan Dr.Pepperiä kuta kuinkin silloin kun koko 6-pack oli juotu. Vuosiin en kyseistä juomaa juonut, mutta sisälläni kyti.

Perversioissa on aika harvoin kysymys hyvästä mausta. Tietenkään keinotekoinen kirsikan maku ei vastaa aivan niitä kirsikoita, joita söin suoraan kirsikkapuusta Italiassa ollessani 6-vuotias.

Uskon, että jokaisella on kulinaristinen pimeä puoli. Ainakaan se ei ole minulla kylmät mikropizzat tai muu vastaava sairaus. Onneksi en juo näitä sokerilitkuja enää kauhean usein. Hampaanikin kun ovat ilmeisesti muutenkin putoamassa paikoiltaan.

Pepsi on muuten parempaa kuin Coca-cola. Ja tämä on fakta.

Vichyssoise eli purjo-perunakeitto

Siinä määrin vichyssoiseni oli harhaoppista, että kun kaapista ei löytynyt kanalientä, käytin kalalientä. Yhden kirjaimen erohan siinä vain on. Keittiössä haisi aika voimakkaasti kalakeitolle.


Tähän tuli kuta kuinkin:
oliiviöljyä
purjosipuli
sipuli
7 perunaa
lientä sen verran, että kasvikset peittyivät
yrttejä
2 dl kermaa
suolaa

Ensin sipulit kuullotetaan kattilassa öljyssä niin, että ne eivät saa väriä ja kitkerää makua. Toki voitakin voi käyttää. Sitten kattilaan menee muut ainekset ja keitosta keitetään, kunnes perunat ovat kypsiä. Sen jälkeen vain sauvasekoitin laulamaan, minkä jälkeen lisätään kerma. Keiton voi nauttia lämpimänä tai kuumana. Lämpimänä keitto maistuu täydellisesti kun on flunssa - tai ystävänpäivä.

Paella

Nyt sitten tiedän enemmän paellasta kuin keskimääräinen kaduntallaaja, kiitos wikipedian. Yliopistosta olen oppinut sen, että taustatiedot pitää tarkastaa kunnolla. Jotain hyötyä siis siitäkin laitoksesta.

Uskon, että googlettaminen tekee lähes yksinomaan hyvää, vaikka kaksi googletuskertaa vie yhtä paljon sähköä kuin veden keittäminen teekuppia varten. Sitä kautta olen saanut paljon tietoa asioista, joista olisin muuten jäänyt paitsi. Netissä voi oppia paljon, vaikka sen sisältö on suurimmaksi osaksi haureutta. En tosin valita.

Tuoksut ovat suuri osa ruoanlaittoa, eikä niistä pääse nauttimaan edes ravintolassa. Paellasta tuleva tuoksu on nykyään yksi suosikeistani. Odotan vain sitä yötä, kun näen uniakin paellasta.


Paella on yksi niistä ruoista, joihin on lupa laittaa kaikkea, jota haluaa. Tämänkertaiseen tuli mustekalaa, sinisimpukoita, katkarapuja sekä mausteista makkaraa. Mutta koska sahrami on kallista muutenkin niin huonosti menevässä taloudessa, keltainen väri tuli tällä kertaa kurkumasta. Kuvassa on kehumisen varaa, mutta lupaan seuraavalla kerralla viedä lautasen kuvattavaksi valokuvastudioon.

Mieleni ei tee edes kauheasti mieli valittaa, koska kevät tulee pikku hiljaa, ja televisiosta kohta tuleva Top Chef paikkailee niitä arpia, joita Anthony Bourdainin poistuminen ohjelmistosta jätti. Dr. Philissä oli muuten tänään neljäsataa kiloa painava mies. Hyvää tai huonoa, sosiaaliporno on aina sosiaalipornoa.

Surkea lopputulos

Sushia tulee syötyä nykyään aina usein. En tiedä, onko se täysin hyvä vai huono asia. Noh, kohtuus pysyy silti. Oli pakko kokeilla jättää riisi rullan ulkopuolelle eikä se sitten kovin hyvin onnistunut. Riisiä tuli liikaa, eikä koostumus ollut täysin oikea. Maku oli onneksi kohdallaan. En tosin keksi, miten maun pystyisi pilaamaan.
Jopa kuva on huono. Yhtä esteettinen kuin rullat itse.

Kokeilin jo toista kertaa, kun päätin, että saisin ne onnistumaan hienosti. Olin väärässä. Tässä vaiheessa olisin saanut sushimeisteriltä jo useamman kerran karttakepistä sormille. Ja ehkä päähänkin. Mutta kun olen niin hidas (oppimaan) ja muutenkin vähän tomppeli.

Runebergin ritarit

Juhlistimme Runebergin päivää syömällä köyhiä ritareita. Tarvittavat ainekset löytyi kun pullakin vain lojui pöydällä keräämässä pölyä. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt näitä kansallisherkkuja. Äitini teki näitä joskus muinoin, koska ne olivat isoveljeni herkkua. Näissä köyhissä ritareissa ja Runebergin tortuissa on jopa yksi yhdistävä tekijä: vadelmahillo.

Tyttöystäväni teki tänään perunoille lihakastiketta, josta tuli hyvän maun lisäksi oikein nostalginen fiilis. Siinä mielessä köyhät ritarit toimi hyvin jälkiruoaksi, vaikka syömisten välissä oli taukoa useampi tunti.

Nykyään tulee syötyä vähän liiankin vähän perinteisiä ruokia. En ole koskaan oppinut keneltäkään suvun salaisia reseptejä, enkä usko, että perinneruokia voi muuten tehdäkään. Ne on kuitenkin niin pyhä asia.

Yhdellä tavalla köyhistä ritareista saisi vielä runebergilaisemman jälkiruoan: jos ne kastaisi munamaidon sijaan rommissa.

Illallinen

Tein tänään ruokaa tyttöystävälleni ja tädillensä. Söin tietenkin itsekin. Alkupalaksi oli toast skagenia. Kyseinen ruoka on kehitetty Ruotsissa, ja kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta se on oikea ruoka-aineiden ilotulitus. Skandinaavinen ruoka on suuressa nousussa gastronomian maailmassa, eikä pidä yhtään ihmetellä, miksi.

Toast Skagen:
3 viipaletta paahdettua vaaleaa leipää (itse pariloin kauniin kuvion saamiseksi, vaikka kuvio jäikin täytteen alle)
180 grammaa katkarapuja
60 grammaa majoneesia
2/3 limen mehu
cayennepippuria
suolaa
ruohosipulia silppuna ja koristeluun
mätiä (käytin kirjolohen mätiä, varmasi muukin käy)

Sekoita katkaravut, majoneesi ja mausteet makusi mukaan, ja anna vetäytyä viileässä. Koristele mädillä ja ruohosipulilla.

Pääruoaksi oli lohta ja kukkakaali-vuohenjuustopyreetä. Ohjeen sain Sekametelisoppa-kirjasta, jonka ostin tänään. On aina ilo kartuttaa kirjahyllyä ruokakirjoilla, jossa on muutakin kuin vain reseptejä. Ruoanlaitto on ilo, kuten sen pitääkin olla. En osaa kuvitella sellaista päivää, että menettäisin rakkauteni ruokaan.

Pyreessä oli yksinkertaisesti 2 osaa keitettyä kukkakaalia ja 1 osa vuohenjuustoa, joka oli tällä kertaa kotimaista juusoportin juustoa. Suolaa oli vähemmän kuin vouhenjuustossa usein on, mutta muuten maku oli vähintäänkin kohdallaan. Jälkiruoaksi oli crème brûléeta. Viininä oli viinä. Kukapa ei pitäisi viinistä. Kuinka monta kertaa voin vielä mainita sanan 'viini?'. Viini.

Tee-se-itse-bagel

On plussaa, että pikaruokapaikoista saa hampurilaisten lisäksi bageleita, joissa on rasvaisen tavaran sijasta myös kuitua ja vähemmän rasvaista tavaraa. Tarjolla on myös ruisbageleita ja mitä milloinkin. Valinnanvaraa saa vielä enemmän, jos ne tekee itse. Tällä kertaa sisällä oli tuorejuustoa, chorizo-makkaraa ja tomaattia. Klassinen tuorejuusto-lohitäyte on kuitenkin edelleen suosikkini.

Tällä kertaa käytin ruisjauhoja vehnäjauhojen lisäksi, jotta bageleista tulisi vähän terveellisempiä. Terveellisyys on pop, vaikka enää en vaivaa leipätaikinoita, kunnes tulee hiki. Elektronisten apuvälineiden takia moni kokki onkin varmasti lihava. Ehkä myös rakkaus ruokaan lihottaa.

Pääsin myös kokeilemaan uutta silikonimattoani, jonka sain yhtä tyttöystävältäni, joka tukee ruoanlaittoani kaikin puolin, ihan ymmärrettävistä syistä.

Käytin epähuomiossani vanhahkoa tuorejuustoa, joka antoi ikävähkön sivumaun bagelille. Kun vanha tuorejuusto ehti vatsaani, oli aivan kuin mahani olisi kohdannut vanhan ystävänsä - ystävän, jonka kanssa on tulehtuneet välit. Suomalaiseen ruokailuun liittyy edelleen jollain tavalla bakteerien pelko, mikä näkyy esimerkiksi raa'an lihan ja homejuustojen välttämisessä.

Ruoka-allergiat ja -yliherkkyydet saavat kehittyä rauhassa, jos ruoka-aineita välttää. Silloin myös menettää paljon. Itse en voisi kuvitellakaan ruoanlaittoa ilman sipulia, jolle monilla on yliherkkyys. Kun elää bakteerisessa tyhjilössä, ei ole ihme jos kaikilla on astma ja lasten pitää kantaa listaa kaikista allergioistaan. Lapsena elin terveellisen pölypitoisessa huoneessa ja uin lammessa, jossa oli salmonellaa. Uskon, että juuri siitä syystä olen terve kuin pukki.

Mustikkapiirakkaa, ja vähän vadelmakin

Keskellä talvea on aika hankalaa saada tuoreita kotimaisia vihanneksia ja marjoja. Mustikkapiirakka maistuu silti minä vuodenaikana tahansa, kiitos rasvan ja sokerin. Harmi vain se on edelleen vetäytymässä viileässä, vaikka minulla on nälkä.

Olen idättänyt mungpapuja jo kahteen otteeseen, ja ne on loistava lisä salaattiin. Lisäksi siitä saa tuoreita vitamiineja. Toisinaan voi olla ituhippi ja olla syömättä tartaria, syntymätöntä kanansikiötä sekä juoda kuohukermaa. Pahoille teille ei silti kannata lähteä liiaksi. Kaikkea kohtuudella, lapset.

Paras joululahjani oli ehdottomasti munakello, joka on tullut käyttöön erittäin useasti. Kiitos siitä tyttöystävälleni! Se tuo kivan tikittävän tunnelman koko taloon, jolloin ei varmasti unohda ruokaa palamaan pohjaan tai kuivumaan uuniin. Nykyään voisin tuskin edes olla ilman sitä, koska olen sen verran harvapäinen. Kun ikä alkaa painaa, ei mikään toimi niin kuin ennen.

Simpukkapäivä

Tämäniltaisen aterian tekemisen aloitin jo eilen, kun valmistin patonkia varten juuren. Se antaa patongille oikean rakenteen ja luonteen. Valmispatongeista ja itsetehdyistä ei voi edes puhua samana päivänä. Vaikka vaivaa pitää nähdä ja vaivata pitää paljon, on lopputulos ehdottomasti sen arvoinen.

Patongin seurana oli sinisimpukoita valkoviiniliemessä. Niiden

putsaus kaikesta roskasta käy työstä, mutta samalla saa erittäin läheisen kosketuksen ruoanvalmistukseen. Ei simpukat ole valmiina liemessä ja lihat irrotettuna. Simpukoiden siivoamisesta ei tosin ole tulossa suosikkiharrastustani ainakaan ihan lähiaikoina. Ostaessani niitä kauppahallista saadakseni mahdollisimman tuoretta koin taas ärsyttävimmän asian jota kauppahalleissa voi yleensäkään kohdata. Sain euron liian vähän takaisin. Ehkä se oli

vain inhimillinen erehdys, en tiedä. Ei asiakasta pitäisi kuitenkaan katsoa kuin halpaa makkaraa, vaikka häneltä ei aio ryöstää euroa.

Suomalaiseen ajatusmaailmaani ei mahdu ajatus siitä, että ruokaa pitää heittää pois. En tietenkäänö halua simpukoiden kuoria syödä, mutta siitä jääneelle liemellä voi ilmeisesti vain kastella kukkia. Lisäksi kyseinen ruoka on silkkaa alkoholin tuhlausta. Puoli pulloa viiniä menee kuin harakoille.

Ruoka oli siis ranskalainen klassikko moules marinières, simpukat merimiehen tapaan. Tuoreus on ehdottoman tärkeää, koska kalaruokien ei toivo maistuvan kalalta.

Olen huomannut, kuinka miehet naisten vaatekaupassa hakevat katseillaan kohtalontovereita. He olisivat valmiita olemaan ylimpiä ystävyksiä sen vaatekaupassa pyörimisen ajan. Ehkä miehille pitäisi olla samanlainen parkki kuin lapsilla on Hesessä. Voimaa, toverit.

Onneksi tyttöystävä, joka vie minua näihin kauppoihin teki minulle tänään parhaita syömiäni lihapullia. Eli maailman parhaita. Kiitos siitä. Ja annettakoon vielä rakkaalle äidilleni kaikki mahdollinen voima parantumiseen. Samainen äiti innoitti minut laittamaan ruokaa. Hän ei ole nimittäin kummoinen kokki.

Sushin zen

Sushista on tullut yksi suosikeistani sen yksinkertaisuuden ja maun vuoksi. Lisäksi se on erittäin nopeaa kunhan riisin on tehnyt. Sen filosofia on yksikertainen. Raaka-aineet ovat tuoreita ja kypsentämättömiä, ja kaikki maut tuntuvat selvästi. Tekniikassa on varmasti vielä petraamisen varaa, etenkin kun riisin valmistuksen olen oppinut kokeilemisen kautta. Yrittämisen ja erehdyksen kautta saa usein parhaan tuloksen.

Saisin varmasti paljon veitsestä sormiin, jos vieressäni olisi japanilainen sushi-mestari.

Ensi kerralla aion jättää riisin rullan ulkopuolelle ja pistää seesaminsiemeniä pintaan. Kuulostaa hyvältä jo nyt. Merilevään käärityissä sushirullissa on se erikoinen juttu, että se on yleistynyt Kaliforniassa, eikä se ole sinänsä aitoa japanilaista kulttuuria.


Minulle ruoanlaitossa on tärkeää on raaka-aineiden arvostaminen ja nöyryys. Sitten voi kikkailla, kun oppii hallitsemaan raaka-aineita. Ymmärrys tulee pitkälti niiden ilmiöiden tajuamisesta, joita ruoanalaiton eri vaiheissa tapahtuu. Esimerkiksi sushia varten riisistä pitää saada irtoamaan tärkkelystä tietyn verran, että rakenne on oikea. Noudatan perinteisiä ja hyväksitunnettuja reseptejä enemmän tai vähemmän sanatarksti, jotta tulos olisi hyvä.

Luovuus voi alkaa siitä kun hallitsee perusteet. Lisäksi lapsenomaista mielikuvitusta ja ihmettelyn kykyä ei saa koskaan menettää.

Innostus

Tänään tein haukea fenkolipedillä ja risottoa, koska en muutakaan keksinyt. Ankaran Wikipediattamisen jälkeen selvisi sekin, miksi fenkoli maistuu anikselta.

Vielä joskus rupean harrastamaan valokuvaamaan tekeleitäni. Yleensä siinä vain käy niin, että nälän hetkellä ajattelee ruoan syömistä, ei kuvaamista. Ravinto on kuitenkin aina ensisijainen prioriteetti.

Ruoka, josta sain innostuksen ruoanlaittoon aivan uudella tasolla, oli tekemäni ranskalainen sipulikeitto. Maku oli jotain aivan uutta silloin. Sittemmin olen huomannut, että kaikki ranskalainen ruoka on poikkeuksetta uskomatonta raaka-aineita ja valmistustapoja myöten. En ole käynyt kyseisessä maassa enkä puhu kieltä, mutta haluan tehdä kummatkin niistä asioista joskus. Juuri nytkin kuolaan näppäimet tahmeiksi. Ranskalainen kalakeitto bouillabaisse on vielä kokeiltavana.

Kalakeittoa ennen on kuitenkin vielä tehtävänä hapankaali. Oikea syy hapankaalintekoinnostukseeni on tietenkin se, että luontoni ei anna periksi myöntää sitä, että yksinkertaisesti pidän makkarasta ja kaljasta.

Onnettomuuksia sattuu

Kukaan ei tietenkään ehdoin tahdoin halua itselleen krapulaa, mutta toisinaan liha on heikko. Silloin joutuu tilaan, jossa miettii elämän suuria kysymyksiä. Kuten "mikä ravitsee krapulaista kehoa ja mieltä?".

Kohmelossa ruumis suorastaan huutaa rasvaa ja suolaa. Usein ajatus rasvaisesta ruoasta tulee mieleen jo ennen kuin huomaa päänsäryn. Tänään on kokeiltu mm. vanhaa pizzaa, leipää, hampurilaisia ja mehua. Mikään tusinaketjun hampurilainen ei kuitenkaan voi täyttää sitä rasvannälkää. Jos vielä joskus tulee juotua viinilasi liikaa, syön sitä seuraavana päivänä voimakassuolaisessa voissa paistettua pekonia.

Ensi viikolla minulla on pelkästään aikaa. Taas. Projekteiksi aion ottaa idut ja hapankaalin. Kaikki on parasta, ja halvinta, kun sen tekee itse.

Puhtaus on puoli ruokaa

Tänään oli siivouspäivä. Ruokalistalla oli valkosipulikeittoa, risottoa ja paistettua kanaa. Koska tuntemukseni parilapannuista on aika olematon, saan savustettua ruoan lisäksi koko kaksion.

Valkosipulikeitossa viehättää maun lisäksi siihen nähty työ ja lopputulos. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia tai erittäin monipuolisia ja tarkkoja. Liemien suurustamisen olen sentään oppinut tekemään oikein.

Innostuin maustamaan risoton rosmariinilla maistettuani sellaista eräässä tamperelaisessa kahvilassa. Lopputulos oli hyvä, vaikka rosmariinilla on tapana peittää alleen kaikki hienovaraisemmat aromit. Pitää ostaa vielä vermuttipullo mm. risottoja varten. Ja brandy- tai jallupullo liekitystä varten. Ja sitten vielä pullo, josta saa kaataa jotain omaan kurkkuunkin, koska ruokakin on parempaa kun ei tarvitse olla kuivin suin. Sitä paitsi lasi tai pari viiniä päivässä pitää lääkärin loitolla.

Miksi?

Tässä kohtaa olen selityksen velkaa. Blogi, koska opiskelualan muutos vie kirjoittamisen pakon pois. Ruokaa ja juomaa, koska ilman niitä ei voi elää. Valittaminen kuuluu yksinkertaisesti suosikkiharrastuksiini.

Juuri kun aloitimme lähes televisiottoman elämäntavan, eniten pitämäni ohjelma ilmeisesti lopetettiin. Miksi juuri Anthony Bourdainin ohjelma lopetettiin. Kuka nyt on rock n'roll-kokki-idolini, kun Anthony vietiin pois ruudusta? Miten voin enää selittää huonot elämäntapojen valintani, kun kukaan televisiossa oleva julkkiskokki ei enää tupakoi ja rehvastele juomisellaan? Ja televisio kun oli ainoa instituutio, johon saatoin luottaa tässä synkässä maailmassa.