Paneer ja lusikallinen ricottaa

Tein eilen intialaistyyppistä tuorejuustoa paneeria, jota käytetään Intiassa matkaaman tätini mukaan siten, että valmis juusto muotoillaan pinaatin kera palloiksi, jotka sitten paistetaan. Tämänkertainen juuston tein marinoitavaksi valkosipulin ja chilin kera.

Aineksina oli lähimmästä Siwasta haettu maito sekä sitruunan puutteessa oleva sitruunamehu suoraan purkista. Käytössäni oli vain kolmen litran kattila, mutta tämä kannattaa tehdä suuremmissa erissä, jos vain mahdollista. Samalla vaivalla kun saa suuremmankin annoksen.

Maito lämmitetään miedolla lämmöllä, ja maitoon lisätään sitruunamehua, joka juoksettaa maidon. Tälle määrälle maitoa riittää noin yhden sitruunan mehu, mikä on vähän hankalampaa arvioida, kun käytössä on kovin muovinen sitruuna. Se oli varmasti syy siihen, miksi lopputulos ei ollut paras mahdollinen. Eli kannatetaan tässäkin vain kaikkea mahdollisimman luonnonmukaista.


Sitruunanmehua lisätään lämmittämisen aikana, jolloin maidosta erottuu massa ja hera, joka on vihertävää. Heran voi kaataa pois, jos sitä ei tarvitse, mutta tällä kertaa säästin sen (täydelliseti epäonnistunutta) ricottaa varten.


Massa suodatetaan kaksinkertaisesti taitetun harson läpi. Kunhan massa vähän jäähtyy, siitä puristetaan ylimääräinen neste pois, ja juusto muotoillaan. Kun juusto on muotoiltu, se otetaan pois harsosta ja pistetään jääkaappiin painon alle luovuttamaan loputkin nesteestään.

Tästä ei kannata ottaa esimerkkiä. Juustosta tuli epämuodostunut.


Annoin jäljellejääneen heran seistä huoneenlämmössä reilu puolivuorokautta happojen kehittymiseksi. Olen ymmärtänyt, että kun juuston juoksuttaa sitruunalla tai viinietikalla, sen happoisuus pitäisi riittää helposti ricotan tekoon. Yritykseni ricotan teosta taisi kaatua siihen, että juoksutin maitoa ensimmäisella kerralla liikaa, jolloin heraan ei enää jäänyt tarpeeksi proteiinia, josta ricotta muodostuisi.

Ricotta tarkoittaa italiaksi uudelleen keitettyä. Omasta erästäni tuli vajaa ruokalusikallinen ricottaa, mutta voin vakuttaa, että vaikka makuelämys jäi aika vaisuksi, kokemuksen kannalta ricotta oli täyden kympin arvoinen. Kehitys tapahtuu parhaiten yrityksen ja erheen kautta.

Parsakeitto

Kevät on kaiken muun ohella aikaa, jolloin parsaa saa syödä muutenkin kuin purkista poimittuna. Menussamme on ollut pariloitua parsaa, pekonia ja parsaa, parsaa ja parsakeittoa.

Kyseiseen parsakeittoon tuli 500 gramman puntti parsaa, yksi valkosipulin kynsi, yksi keltasipuli, puoli litraa kanalientä, noin 50 grammaa voita ja noin desi kermaa. Ensimmäiseksi parsasta irrotetaan puumainen osa, mutta tällä kertaa niitä ei heitetä pois, koska niistä saadaan lisää makua kanaliemeen.

Eli ihan ekana keitä parsan kantoja kanaliemessä, kunnes niistä irtoaa makua siihen. Taisin tehdä tätä noin vartin, jolloin parsamainen tuoksu jo tuntui. Leikkasin myös parsan nuput pois koristelua varten. Ne keitetään juuri ennen tarjoilua.

Sulata voi miedolla lämmöllä, ja freesaa sipuleitä ja parsan paloja piein tovi. Väriä tähän ei kuitenkaan kaivata. Freesaamisen jälkeen joukkoon menee siivilöitä kana/parsaliemi, ja keitosta keitetään, kunnes parsat on kypsiä. Sitten tehosekoitin laulamaan.

Kaiken tämän kauneuden jälkeen keitto maustetaan suolalla sekä pippurilla ja nuput heitetään sekaan. Kuva on muuten aika valju, keitto ei ollut aivan yhtä valjua onneksi.

Parsan putsaamiseen kannattaa käyttää aivan erityistä huomiota, ellei halua ratisevia hiven- ja kivennäisaineita.

Eksyin ruokaa tehdessäni taas jännän äärelle. Mitä ruokaan tulee, erittäin moni asia on jännää. Harmi vain, että en nyt juuri mitä jännää tänään pyöri mielessäni. Lupaan, että seuraavallakin kerralla minulla on jotain jännää sanottavaa.

Kahvi

Suomalainen kahvi on yhtä huono karikatyyri oikeasta kahvista kuin lähimmän kiinalaisen ravintolan ruoka oikeasta ruoasta. Maku ja haju ovat haljuja kuin kylmä suihku tai, no, juhlamokka.


Vaalea paahto on kaiken pahan alku ja loppu - se aiheuttaa vatsanpuruja ja maistuu yksinkertaisen huonolta. Suomalaista kahvia ei turhaan naureskella jatketuksi kahviksi esimerkiksi espresson kotimaassa Italiassa.

Kahviriippuvuuteni ei ole enää kovinkaan paha. Joitain vuosia sitten sain viikon päänsäryn lopetettuani kahvinjuonnin seinään. Nykyään juomme paljon cappucinoa, kun espresso ei toiselle puoliskolle maistu. Mutteripannulla saa muuten lähes yhtä hyvää kahvia kuin kalliilla laitteella, vaikka yhtä hohdokasta se ei ole, ja pitää odottaa minuutin pidempään.

Juhlamokkaa ei ole enää pakko juoda, vaikka se onkin usein halvista. Pula-aika loppui jo.