Maun fysiologia

Ilmeisesti johonkin voi luottaa tässä maailmassa, koska telkkarista tulee taas Anthony Bourdain. Vaikka se tulee vain kerran viikossa, ei se haittaa. Moni hyvä asia tulee pienissä määrin, mikä on kovin epikurolaista. Olenkin lukenut viime aikoina gastronomian klassikkoa, Anthelme Brillant-Savarinin Maun fysiologiaa.

Maun Fysiologia on ehkä lämpimin ruoasta koskaan kirjoitettu kirja. Rakkaus ruokaan on niin tukahduttavan parahduttavaa, eikä sieviä, kauniita ja yleviä ylistyssanoja käytetä kertaakaan turhaan. On oivaltavaa lukea gastronomian kehityksestä 1700-luvulta asti, jolloin klassisen ranskalaisen keittotaidon kulmakivet laskettiin. En ole koskaan syönyt tryffeleillä täytettyä kalkkunaa, mutta olen aika varma, että se on hyvää. Nyt en osaa enää muuta kuin kehua vuolassanaisesti, suorastaan ylitsevuotavasti Brillant-Savarinia. Pakahdus.

Kun vertailee ruokailuun suhtautumista 1700-luvun Ranskassa ja nykyajan Suomessa, voi vain huokailla, koska täällä ollaan niin irtaudutta kaikesta siitä maanläheisyydestä, ja ennen kaikkea ruoan arvostamisesta. Kokin ammatti tuntuu olevan kunnioitettavaa tuttavien piirissäni vain siksi, että uskallan tehdä jotain uutta, eikä siksi, että ruokaa itse arvostettaisiin. Se on vain elämän ylläpitämistä.

Asiasta toiseen: tein eilen juustoa, mistä koin jonkinlaista ylpeyttä. Ruoka on toki aika visuaalista, ja pitäähän omista lapsistakin ottaa kuvia, mutta kun kamerassa ei ollut pattereita, niin ensimmäinen juustoni ei ikuistu tuleville sukupolville.