Simpukkapäivä

Tämäniltaisen aterian tekemisen aloitin jo eilen, kun valmistin patonkia varten juuren. Se antaa patongille oikean rakenteen ja luonteen. Valmispatongeista ja itsetehdyistä ei voi edes puhua samana päivänä. Vaikka vaivaa pitää nähdä ja vaivata pitää paljon, on lopputulos ehdottomasti sen arvoinen.

Patongin seurana oli sinisimpukoita valkoviiniliemessä. Niiden

putsaus kaikesta roskasta käy työstä, mutta samalla saa erittäin läheisen kosketuksen ruoanvalmistukseen. Ei simpukat ole valmiina liemessä ja lihat irrotettuna. Simpukoiden siivoamisesta ei tosin ole tulossa suosikkiharrastustani ainakaan ihan lähiaikoina. Ostaessani niitä kauppahallista saadakseni mahdollisimman tuoretta koin taas ärsyttävimmän asian jota kauppahalleissa voi yleensäkään kohdata. Sain euron liian vähän takaisin. Ehkä se oli

vain inhimillinen erehdys, en tiedä. Ei asiakasta pitäisi kuitenkaan katsoa kuin halpaa makkaraa, vaikka häneltä ei aio ryöstää euroa.

Suomalaiseen ajatusmaailmaani ei mahdu ajatus siitä, että ruokaa pitää heittää pois. En tietenkäänö halua simpukoiden kuoria syödä, mutta siitä jääneelle liemellä voi ilmeisesti vain kastella kukkia. Lisäksi kyseinen ruoka on silkkaa alkoholin tuhlausta. Puoli pulloa viiniä menee kuin harakoille.

Ruoka oli siis ranskalainen klassikko moules marinières, simpukat merimiehen tapaan. Tuoreus on ehdottoman tärkeää, koska kalaruokien ei toivo maistuvan kalalta.

Olen huomannut, kuinka miehet naisten vaatekaupassa hakevat katseillaan kohtalontovereita. He olisivat valmiita olemaan ylimpiä ystävyksiä sen vaatekaupassa pyörimisen ajan. Ehkä miehille pitäisi olla samanlainen parkki kuin lapsilla on Hesessä. Voimaa, toverit.

Onneksi tyttöystävä, joka vie minua näihin kauppoihin teki minulle tänään parhaita syömiäni lihapullia. Eli maailman parhaita. Kiitos siitä. Ja annettakoon vielä rakkaalle äidilleni kaikki mahdollinen voima parantumiseen. Samainen äiti innoitti minut laittamaan ruokaa. Hän ei ole nimittäin kummoinen kokki.