Runebergin ritarit

Juhlistimme Runebergin päivää syömällä köyhiä ritareita. Tarvittavat ainekset löytyi kun pullakin vain lojui pöydällä keräämässä pölyä. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt näitä kansallisherkkuja. Äitini teki näitä joskus muinoin, koska ne olivat isoveljeni herkkua. Näissä köyhissä ritareissa ja Runebergin tortuissa on jopa yksi yhdistävä tekijä: vadelmahillo.

Tyttöystäväni teki tänään perunoille lihakastiketta, josta tuli hyvän maun lisäksi oikein nostalginen fiilis. Siinä mielessä köyhät ritarit toimi hyvin jälkiruoaksi, vaikka syömisten välissä oli taukoa useampi tunti.

Nykyään tulee syötyä vähän liiankin vähän perinteisiä ruokia. En ole koskaan oppinut keneltäkään suvun salaisia reseptejä, enkä usko, että perinneruokia voi muuten tehdäkään. Ne on kuitenkin niin pyhä asia.

Yhdellä tavalla köyhistä ritareista saisi vielä runebergilaisemman jälkiruoan: jos ne kastaisi munamaidon sijaan rommissa.