maanantai 10. elokuuta 2009

Virallinen valitus

Jos pitäisi valita yksi asia, mikä tässä maassa turhauttaa eniten, se olisi heti liian pitkän ja pimeän talven, pullamössösukupolven, korruptiolla toimivan politiikan, töykeiden lasten, nuorten ja vanhusten sekä kaiken muun huonon jälkeen BYROKRATIA. Vaikka itse en ilmaisusta juuri pidä, byrokratia vit#@taa. Nuo merkit tuli tuohon vahingossa, piti kirjoittaa, että byrokratia vituttaa.

Olen tilanteessa, jossa olen käynyt jo lukion ja jonkin matkaa korkeakouluasteen opiskeluja, ennen kuin tajusin, että haluan oikeasti työskennellä kokin ammatissa. Siinä vaiheessa heittää suuri tuntematon, etupäässä työvoimatoimisto ja opetushallitus, kapuloita rattaisiin. Tai tämä on ainakin minun tulkintani. Joka tapauksessa tärkeintä on, että jotakuta tässä huijataan.

Halusin suorittaa ravintolakokin tutkinnon aikouskoulutuksen puolella, jolloin minulle sanottiin, että turha toivo päästä sinne opiskelemaan, koska en ole pitkäaikaistyötön. Syrjäytyneet siis ensin, ei sillä niin väliä, jos siinä samalla syrjäyttää semmoisen, joilla ei vielä mene niin huonosti. Oppisopimuskouluksen puolella Tampereella ei kuulemma saanut opiskeltua ravintolakokiksi. Suurtalouskokiksi olisi sen sijaan voinut opiskella kummalla tavalla tahansa. Mutta kun en minä sitä pyytänyt. Ammattikorkean puolella pääpaino on yrityselämässä. Minua kiinnostaa puolestaan ammatin käytännöt.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis toisen asteen koulutus, jonne hainkin opetushallituksen pykälöiden mukaan laittomasti. Koululla on kuitenkin viime kädessä sanottavansa siihen, ja pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan. Ja nyt, taas tuntemattoman, "päällikön" täytyy punnita, saanko jatkaa opiskeluja, koska ylioppilaana olen vienyt peruskoulupohjaisen potentiaalisen opiskelijan paikan. Olen kuitenkin luottavaisin mielin.

Olen nuori, kohta 22-vuotias, tiedän mitä haluan tehdä ammatikseni, ja tässä vaiheessa sitä ei saisi enää tehdä. En juurikaan ihmettele, miten joku vähemmän tarmokas syrjäytyy jo ennen alkua. Tätä vauhtia olen vielä vanhanakin nuori vihainen mies.

2 kommenttia:

  1. Voisitkohan millään jatkaa blogin pitämistä?? Kiinnostavia juttuja, hyviä reseptejä, ja olen todella kiinnostunut siitä, miten sun kokin opinnot etenee :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki muutkin opiskelee opintotuella....kaikille sama..

    VastaaPoista