tiistai 28. huhtikuuta 2009

Maun fysiologia

Ilmeisesti johonkin voi luottaa tässä maailmassa, koska telkkarista tulee taas Anthony Bourdain. Vaikka se tulee vain kerran viikossa, ei se haittaa. Moni hyvä asia tulee pienissä määrin, mikä on kovin epikurolaista. Olenkin lukenut viime aikoina gastronomian klassikkoa, Anthelme Brillant-Savarinin Maun fysiologiaa.

Maun Fysiologia on ehkä lämpimin ruoasta koskaan kirjoitettu kirja. Rakkaus ruokaan on niin tukahduttavan parahduttavaa, eikä sieviä, kauniita ja yleviä ylistyssanoja käytetä kertaakaan turhaan. On oivaltavaa lukea gastronomian kehityksestä 1700-luvulta asti, jolloin klassisen ranskalaisen keittotaidon kulmakivet laskettiin. En ole koskaan syönyt tryffeleillä täytettyä kalkkunaa, mutta olen aika varma, että se on hyvää. Nyt en osaa enää muuta kuin kehua vuolassanaisesti, suorastaan ylitsevuotavasti Brillant-Savarinia. Pakahdus.

Kun vertailee ruokailuun suhtautumista 1700-luvun Ranskassa ja nykyajan Suomessa, voi vain huokailla, koska täällä ollaan niin irtaudutta kaikesta siitä maanläheisyydestä, ja ennen kaikkea ruoan arvostamisesta. Kokin ammatti tuntuu olevan kunnioitettavaa tuttavien piirissäni vain siksi, että uskallan tehdä jotain uutta, eikä siksi, että ruokaa itse arvostettaisiin. Se on vain elämän ylläpitämistä.

Asiasta toiseen: tein eilen juustoa, mistä koin jonkinlaista ylpeyttä. Ruoka on toki aika visuaalista, ja pitäähän omista lapsistakin ottaa kuvia, mutta kun kamerassa ei ollut pattereita, niin ensimmäinen juustoni ei ikuistu tuleville sukupolville.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Puutarhan iloja

Kevät on kasvun aikaa myös ikkunalaudallamme, johon ilmestyi tänään ensimmäinen verso. En vain tiedä, mikä yrtti on kyseessä. Harva ilo yltää sille tasolle, kuin miltä kätensä multaan upottaminen tuntuu.

Lapsuudessani kotipihallamme kasvoi kaikkea perunasta vadelmiin, ja jokasyksyinen vadelmajäädyke oli yksi parhaista asioista. On tärkeää, että näkee mistä ruoka on kotoisin. Harvoin se kasvaa muovikääreen sisälle parasta ennen -päiväyksen kanssa. Itse kasvatettu ruoka on myös paljon halvempaa kuin kaupasta ostettu. Eikä edes tarvitse katsoa luomu-merkkiä, kun tietää, mitä on tehnyt.

Vähän sama asia on lihan kanssa - toki sitä syödään, kunhan ei vain nähdä, mistä se on kotoisin. En osaa arvostaa kanalahyökkäyksiä, koska niissä vain aiheutetaan lisää kärsimystä luontokappaleille. Kaikessa on kultainen keskitiensä. Ja ne, jotka sanovat metsästysä miehiseksi kivesten pullisteluksi, ovat harvinaisen väärässä. Se on luonnon kunnossapitämistä ja ruoan hankkimista puhtaimmillaan. Jos ei ole valmis kohtaamaan ruokansa lähtökohtia, ei voi olla valmis syömään. Asioiden kohtaaminen puhtaimmillaan antaa suuremman ilon kuin heti uskoisikaan.

Nyt pistän lisää siemeniä multaan.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Köyhää

Tulevan taloustaantuman kurimuksessa pitää ruveta katsomaan yhä tarkemmin mitä ostaa kun rahakaan ei kasva vielä toistaiseksi puussa. Kaikki tuntuu maksvan paljon. Henki on kuitenkin niin kallis, että jotain pitäisi syödä sen pitimiksi.

Pitkän sentin säästää siinä, kun tekee asioita itse. Ei ole ihme, jos ituhipeillä ei ole korkea ajatuksenlento, koska heidän suosimansa ruoan hinta ei päätä huimaa.

Onneksi köyhäin ruoka on usein erityisen hyvää. Monet parhaista asioista ovat syntyneet, kun on joutu luomaan paljon ja maukasta tyhjästä. Sitä filosofiaa koitan itsekin noudattaa. Sitä paitsi halvat ruhonosat ovat (ainakin kuulemma) muodikkaita. Osso buccoa onkin tullut järsittyä viime aikoina. Sääri on aika jalo osa myös eläimellä.

Köyhää on myös Suomen byrokratia ja koulutuslaitos. Ei pidä ihmetellä akateemisten opiskelijoiden työllistymistä, koska heillä kaikilla ei varsinaisesti ole kaikki muumit laaksossa, tai miten sen asian nyt ilmaista haluaakaan. Ammatilliselle puolellekin on vaikeaa päästä, jos omaa jo jonkin koulutuksen tai koulupaikan. Vähemmästäkin syrjäytyy elämästä ja työelämästä, jos valtio ei tunnu lainkaan tukevan. Kaiken lisäksi eräs Pirkanmaalainen ammattiopisto ei hoida lainkaan viestintäpuoltaan nettiaikana, mikä on erityisen köyhää.