torstai 19. helmikuuta 2009

Perversio

Jokaisella on omat perversionsa. Myös ravinnon suhteen. Minulla sellainen on perinteikäs Dr.Pepper, jota joi mm. Forrest Gump elokuvassa Forrest Gump.

Muistan kuinka isoveljeni joivat näitä vuosia sitten Ruotsissa käytyämme, enkä minä ensin uskaltanut koskeakaan tölkkiin, koska ajattelin, että juoma on pippurista. Uskaltauduin maistamaan Dr.Pepperiä kuta kuinkin silloin kun koko 6-pack oli juotu. Vuosiin en kyseistä juomaa juonut, mutta sisälläni kyti.

Perversioissa on aika harvoin kysymys hyvästä mausta. Tietenkään keinotekoinen kirsikan maku ei vastaa aivan niitä kirsikoita, joita söin suoraan kirsikkapuusta Italiassa ollessani 6-vuotias.

Uskon, että jokaisella on kulinaristinen pimeä puoli. Ainakaan se ei ole minulla kylmät mikropizzat tai muu vastaava sairaus. Onneksi en juo näitä sokerilitkuja enää kauhean usein. Hampaanikin kun ovat ilmeisesti muutenkin putoamassa paikoiltaan.

Pepsi on muuten parempaa kuin Coca-cola. Ja tämä on fakta.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Vichyssoise eli purjo-perunakeitto

Siinä määrin vichyssoiseni oli harhaoppista, että kun kaapista ei löytynyt kanalientä, käytin kalalientä. Yhden kirjaimen erohan siinä vain on. Keittiössä haisi aika voimakkaasti kalakeitolle.


Tähän tuli kuta kuinkin:
oliiviöljyä
purjosipuli
sipuli
7 perunaa
lientä sen verran, että kasvikset peittyivät
yrttejä
2 dl kermaa
suolaa

Ensin sipulit kuullotetaan kattilassa öljyssä niin, että ne eivät saa väriä ja kitkerää makua. Toki voitakin voi käyttää. Sitten kattilaan menee muut ainekset ja keitosta keitetään, kunnes perunat ovat kypsiä. Sen jälkeen vain sauvasekoitin laulamaan, minkä jälkeen lisätään kerma. Keiton voi nauttia lämpimänä tai kuumana. Lämpimänä keitto maistuu täydellisesti kun on flunssa - tai ystävänpäivä.

torstai 12. helmikuuta 2009

Paella

Nyt sitten tiedän enemmän paellasta kuin keskimääräinen kaduntallaaja, kiitos wikipedian. Yliopistosta olen oppinut sen, että taustatiedot pitää tarkastaa kunnolla. Jotain hyötyä siis siitäkin laitoksesta.

Uskon, että googlettaminen tekee lähes yksinomaan hyvää, vaikka kaksi googletuskertaa vie yhtä paljon sähköä kuin veden keittäminen teekuppia varten. Sitä kautta olen saanut paljon tietoa asioista, joista olisin muuten jäänyt paitsi. Netissä voi oppia paljon, vaikka sen sisältö on suurimmaksi osaksi haureutta. En tosin valita.

Tuoksut ovat suuri osa ruoanlaittoa, eikä niistä pääse nauttimaan edes ravintolassa. Paellasta tuleva tuoksu on nykyään yksi suosikeistani. Odotan vain sitä yötä, kun näen uniakin paellasta.


Paella on yksi niistä ruoista, joihin on lupa laittaa kaikkea, jota haluaa. Tämänkertaiseen tuli mustekalaa, sinisimpukoita, katkarapuja sekä mausteista makkaraa. Mutta koska sahrami on kallista muutenkin niin huonosti menevässä taloudessa, keltainen väri tuli tällä kertaa kurkumasta. Kuvassa on kehumisen varaa, mutta lupaan seuraavalla kerralla viedä lautasen kuvattavaksi valokuvastudioon.

Mieleni ei tee edes kauheasti mieli valittaa, koska kevät tulee pikku hiljaa, ja televisiosta kohta tuleva Top Chef paikkailee niitä arpia, joita Anthony Bourdainin poistuminen ohjelmistosta jätti. Dr. Philissä oli muuten tänään neljäsataa kiloa painava mies. Hyvää tai huonoa, sosiaaliporno on aina sosiaalipornoa.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Surkea lopputulos

Sushia tulee syötyä nykyään aina usein. En tiedä, onko se täysin hyvä vai huono asia. Noh, kohtuus pysyy silti. Oli pakko kokeilla jättää riisi rullan ulkopuolelle eikä se sitten kovin hyvin onnistunut. Riisiä tuli liikaa, eikä koostumus ollut täysin oikea. Maku oli onneksi kohdallaan. En tosin keksi, miten maun pystyisi pilaamaan.
Jopa kuva on huono. Yhtä esteettinen kuin rullat itse.

Kokeilin jo toista kertaa, kun päätin, että saisin ne onnistumaan hienosti. Olin väärässä. Tässä vaiheessa olisin saanut sushimeisteriltä jo useamman kerran karttakepistä sormille. Ja ehkä päähänkin. Mutta kun olen niin hidas (oppimaan) ja muutenkin vähän tomppeli.

torstai 5. helmikuuta 2009

Runebergin ritarit

Juhlistimme Runebergin päivää syömällä köyhiä ritareita. Tarvittavat ainekset löytyi kun pullakin vain lojui pöydällä keräämässä pölyä. En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt näitä kansallisherkkuja. Äitini teki näitä joskus muinoin, koska ne olivat isoveljeni herkkua. Näissä köyhissä ritareissa ja Runebergin tortuissa on jopa yksi yhdistävä tekijä: vadelmahillo.


Tyttöystäväni teki tänään perunoille lihakastiketta, josta tuli hyvän maun lisäksi oikein nostalginen fiilis. Siinä mielessä köyhät ritarit toimi hyvin jälkiruoaksi, vaikka syömisten välissä oli taukoa useampi tunti.

Nykyään tulee syötyä vähän liiankin vähän perinteisiä ruokia. En ole koskaan oppinut keneltäkään suvun salaisia reseptejä, enkä usko, että perinneruokia voi muuten tehdäkään. Ne on kuitenkin niin pyhä asia.

Yhdellä tavalla köyhistä ritareista saisi vielä runebergilaisemman jälkiruoan: jos ne kastaisi munamaidon sijaan rommissa.